puhujat
Hehkussa lavalle nousee inspiroivia puhujia ja oppimisen matkalle pääset Arktiset tekijät master classeissa erinomaisten valmentajien kanssa.

Noora Fagerström
Noora on Suomen ensimmäisen smoothie-ketju Jungle Juice Barin perustaja, jonka toimitusjohtajana hän oli lähes 10 vuotta. Hänen kova usko liikeideaansa ja visioon, on opettavainen ja inspiroiva tarina sinnikkyydestä, rohkeudesta, ja uskosta omiin unelmiin. Yrittäjyydestä Noora oppi omakohtaisesti kaiken mahdollisen, sen eri puolet ja tilanteiden kirjon, mitä yrittäjyys vaatii, antaa ja ottaa.

Petri Rajaniemi
Petri Rajaniemi laittaa ajattelemaan, mikä organisaatiosi rooli on, kun sitä katsoo ulkopuolisin silmin ja ison kuvan läpi – maailmassa, joka muuttuu koko ajan niin, että sen mukana on lähes mahdotonta pysyä? Nykyinen epävarmuus haastaa jokaisen toimintakykyä. Miksi on tärkeää, että olemme olemassa? Miksi on tärkeää, että onnistumme työssä, jota teemme? Yhdestä ihmisestä globaaliin kuvaan, tästä hetkestä menneeseen ja tulevaan.

Noora Hautakangas
Reloven perustaja Noora unelmoi omasta kiertotalouteen keskittyvästä elämyksellisestä kiviljalkakaupasta jo nuoresta pitäen. Vuonna 2016 asiat loksahtivat paikoilleen ja ensimmäinen Relove avasi ovensa Helsinkiin. Tämän jälkeen yritys on kasvanut vuosi vuodelta ja neljän henkilön yrityksestä on kasvanut jo 70 henkilöä työllistävä yritys. Parikymppisestä saakka yrittäjänä toiminut Noora rakastaa yrittäjyyttä ja sen mukanaan tuomaa draivia – ”Taivaskaan ei ole rajana, kun mukana on riittävästi intohimoa, motivaatiota ja uskoa omaan visioon.”

Anniina Virtanen
Anniina on Työterveyslaitoksella asiantuntijana ja kouluttajana työskentelevä psykologi (PsT), joka on tehnyt tutkimusta työkuormituksesta palautumiseen, työn tuunaamiseen, työn imuun sekä työn vaatimuksiin ja voimavaroihin liittyvistä teemoista. Anniinan erikoisalaa on mielen palautuminen työkuormituksesta, josta hän on kirjoittanut myös pidetyn yleistajuisen tietokirjan Psykologinen palautuminen (Tuuma-kustannus, 2021). Anniina valmentaa työyhteisöjä ja muita asiakasryhmiä erityisesti työstä palautumiseen, stressinsäätelyyn ja työn tuunaamiseen liittyvistä teemoista.

Ronny Eriksson
Ronny on sarjayrittäjä, joka on toiminut yrittäjänä vuodesta 2017 saakka. Uransa aikana Ronny on työskennellyt startup -yritysten parissa sekä perustajana että investorina. Ronny toimii partnerina Norders Oy:ssä, CaterMate Oy:ssä, One Day Coffee Companyssa, High North Development Groupissa, CasvuAI:ssa, ja lisäksi hän on ollut mukana perustamassa menestystarinoita, kuten Ambitious.Africa ja Nothing Hill. Nykyään hän keskittyy pääosin rakentamaan Mindpreneur -yritystään, jossa hän auttaa ihmisiä saavuttamaan heille tärkeitä asioita. Ronnyn osaamisalaa on mm. markkinointi, brändäys, myynti, yrittäjyys ja johtajuus.



